sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Sandaalit

Kun saa jonkun päähänpinttymän, siitä ei pääse irti ennenkuin tekee asialle jotain. Sain päähäni, että haluan tehdä korkkipohjaiset sandaalit minikoossa. Inspiroijana oli jostain lehdestä repäisty mainoskuva korkkipohjaisista korkeista sandaaleista. Oikeasti ei ollut ajatuskaan tehdä ihan samanlaisia, mutta se korkki oli pääasia. Luulin, että homma on helppo :) Yritin leikata viinipullon korkeista sandaalin pohjan mallista aihiota, mutta eihän siitä tietenkään muuta ollut tuloksena kuin korkinmurusia. Korkki oli liian kuivaa - olisi varmaan pitänyt tehdä kuten yksi ehdotti: suoraan pullon suusta ottaa se korkki, olisi ollut kosteampi. Mutta oikeasti sain kaverilta paremman idean: korkkilevy. Kaikista parasta oli, että olin jo aikaisemmin hankkinut korkkilevyä Biltemasta (nämä isot autotarvikeliikkeet ovat erinomaisia askartelevan naisen tavarataloja) lattiamateriaaliksi, joten sitä oli mistä ottaa.
Leikkasin koko pohjan pituutta kaksi kappaletta kumpaankin sandaaliin ja lisäksi kantaan kumpaankin kaksi lisäkappaletta, että sain korkoa. Taivuttelin pohjaa ja toivon, että se pitää muotonsa. Sandaalin remmiksi leikkasin tekonahasta suikaleet ja koristeeksi pöyräytin metallilankaan muutaman eri värisen siemenhelmen. Nämä sandaalit on Lillille liian isot, mutta menevät koristeena tai sitten joskus jonkun muun nuken jalkaan.
Tässä vielä kuva epätoivoisesta yrityksestä tehdä sandaalin pohja korkkikorkista :)

6 kommenttia:

  1. Joo…ei oo kaukana enää se pinkki hammasharja, ei… :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan vaan löytyisi sopivat värkit siihen :) Eiköhän ne jostain tule vastaan.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. No siihen on vielä vähän matkaa, mutta Minna ei teekään 1:12 kenkiä :D

      Poista