tiistai 27. toukokuuta 2014

Voikukkaseppele

Kun ulkona ei paista aurinko, vaan on muutaman asteen pilvipouta (viikonlopun helteen jälkeen), ei tietenkään voikukat ole loistossaan auki vaan ihan supussa värjöttelemässä. Ota siinä sitten kuvaa miniatyyrivoikukkaseppeleestä oikean voikukan rinnalla. Voikukkaseppeleen ohje on Maria Malmströmin kirjasta Nukkekoti Väinölän vuosi. Minusta ohjeen mukainen voikukka oli aivan liian iso ja puolitinkin sen koon, kun näytti enemmän mopilta ensimmäinen voikukkani. Vika voi olla tietysti tekijässäkin ja yhtään pienempää en olisi saanut aikaiseksi, sillä tämäkin oli jo sillä rajoilla. Sormet liimassa liimailin silkkipaperisuikaletta rullalle. Materiaalina tässä on siis keltainen silkkipaperi, ohut rautalanka (ohjeessa oli paperipäällysteinen rautalanka, mutta koska mulla ei sellaista ollut, sai kelvata vihreä ohut rautalanka), keltaista kukka-ainesta (Flower soft) ja liimaa.

Tässäpä vielä muutama kuva valmiista seppeleestä.
Lisäys 1.6.2014: PS. Tarkistin Marialta ohjeen ja siinä oli pilkkuvirhe. Oikea paperin koko on 50x10 mm, ohjeessa oli 50x100 mm. Pitää kokeilla uudestaan oikeassa koossa.

2 kommenttia:

  1. Jopas on soma seppele :) Voisko käyttää kesäsormuksenakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla vähän turhan leveä sormukseksi :) Ja ehkä vähän isokin.

      Poista