maanantai 19. lokakuuta 2015

Yksiön asukas kotiutui

Yksiön asukas löytyi Suuresta Snadista viikonloppuna. Vilma oli siellä Katja Intosen tekemien nukkien joukossa. Hypistelin tätä nukkea jo lauantaina, mutta jätin vielä Katjalle, kun kaikki ei ihan tuntunut sopivalta. Sitten sunnuntaina iskin taas silmäni samaan nukkeen ja kun vaihdoimme rimpsuisen mekon sopivampaan farkkutunikaan, niin se oli siinä! Vielä täytyy saada jalkaan jonkinlaiset legginsit tai muut housut, niin kelpaa kissojen kanssa asustella yksiössä.

Kaikenlaista muutakin Snadista lähti mukaan, kuinkas muuten. Jätin kuvaamatta Minihalin printit, joita ostin taas muutaman kivan uutuuden. Kuvaan niitä sitten, kun saan ne näperrettyä valmiiksi. Ostin myös kuviolävistimen, pöytäkitin, liimaa, balsarimoja eli enemmän meni askartelupuolelle, vähemmän valmiisiin tavaroihin. Toki niitäkin tuli vähän hankittua. Ja arpoja! Tavoitteena oli saada Nukkekotiyhdistyksen viinipullot, mutta sinne ne jäivät toisten voitoiksi, minulle ei tullut vaikka mitä taikoja yritettiin tehdä arpoja valitessa :)
Ostin myös ihania huovuttamalla tehtyjä tyynyjä, valitettavasti en muista keneltä ne oli. Sohvalla Vilman ympärillä nämä uudet pehmoiset tyynyt.
Viime viikolla teimme kerhossa posliinimassasta astioita ja jotain muutakin. Tässä minun tuotokseni muutaman päivän kuivumisen jälkeen (kuivuu siis ilmassa), mutta kaipaavat selvästi vielä vähän työstöä ja kenties koristeluakin.
Suuressa Snadissa osallistuin lauantaina Angie Scarrin massailupajaan, jonka aiheena oli kuoritut hedelmät. Oli todella kiinnostava ja hyvä työpaja, jonka tuotoksia esittelen vähän myöhemmin, kun ehdin niitä työstää vielä vähän ja paistaakin ne käyttöön. Fimo oli siis niiden materiaali.

4 kommenttia:

  1. Olipas harmillisen hankalaa tuo viinipullojen metsästys. Olisko kuitenkin kannattanut vielä sunnuntainakin ostaa pari arpaa lisää ... ;-)
    Tuon näköisiä tyynyjä oli ainakin Johanna Lagerstedtin ja Mari Karakosken pöydässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta. Ostin kyllä mielestäni riittävästi arpoja, mutta kun onni ei osu kohdalle, niin minkäs teet :)

      Poista
  2. Tervetuloa kerrostaloon Vilma, reippaan näköinen neiti (?)

    VastaaPoista