maanantai 5. syyskuuta 2016

Keuruun syyskurssi

Kuvassa vasemmanpuolimmainen pikkulaukku on Merosen Hannan malliesineenä ollut kirjontatyö. Oikeanpuolimmainen on minun aikaansaannokseni. Tehtävänannosta poiketen en pystynyt toteuttamaan kirjontaa siten, kun olisi pitänyt (ruutuja laskien) vaan minun oli pakko tehdä vapaalla tyylillä, koska en yksinkertaisesti pystynyt näkemään pieniä ruutuja kunnolla. Suurennuslasi ehkä olisi auttanut, mutta epäilen. Heikki sai kuitenkin pienen laukun Almalle kotiinviemiseksi.
Heikki itse oli ihmettelemässä Keuruulla mukana. Siellä oli kovasti muutakin porukkaa ja tilanteet vaihtelivat illan mittaan :)
Heikki sai uuden takin (joka on vielä hieman keskeneräinen), kiitos Hannan neuvojen.
Nukenteon kanssa kävi vähän hassusti.


Tämä massa on ehdottomasti parempi nukenteossa kuin Fimo. Täytyy hankkia.



Sitten tapahtui se vahinko: liian kuuma uuni poltti meidän tekeillä olevat nuket. Ensimmäinen ajatus oli että "roskiin!" Sitten voitti huumori, kun porukalla mietittiin, mitä nämä oikein ovat: "pellillinen hiilikaivostyöläisiä" tai "paleltuma- tai palovammapotilaita" ja mitähän kaikkea siellä tulikaan. Maahanmuuttajia on nykyään monenlaisia, joten kyllä nämä sekaan mahtuvat :)


Itse asiassa tämä kaveri taitaa päästä töihin, mutta siitä myöhemmin lisää.

Anitalta sain kivan pienen synttärilahjan, kiitos kovasti! Lintujen ruokinta-automaatti ja jouluinen muki vaahtokarkkeineen, nam!

PS. Yksi olennainen kuva puuttui eli yhteiskuva viikonloppuna tehdyistä nukeista :)

2 kommenttia:

  1. Heikki näyttää hiukan hämilliseltä uudessa takissaan ja käsväskyssään! :)
    Mitähän miehen mielessä liikkuu...
    Ja jännä on katsoa mitä onnettomuuden uhristää kehkeytyy - heistä taitaakin tulla hauskoja tyyppejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heikki on tuollainen vaatimaton mies, joka on normaalista poikkeavassa tilanteessa hämillään, tulihan käytyä ihmettelemässä hienoa sakkia Keuruulla :) Ja sitten mukaan tuli vielä tuo maahanmuuttaja, joka asettunee asumaan jonnekin lähitienoille.

      Poista