sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Posti kulkee

kun joku sitä kuljettaa, eikö niin. Mainitsin jo Keuruun kurssin jälkeen, että siellä tekemäni nukke taitaa päästä töihin ja näin kävi. Toivo pääsee Seinäjoen näyttelyyn postinkantajan toimeen. Nukkekotiyhdistys järjestää Seinäjoella Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon kanssa 4.11.2016-29.1.2017 Nukkekodit kodin ihanteen kuvastajina -nimisen näyttelyn. Näyttelyyn tulee kaksi yhdistyksen kerrostaloa, joissa on paria poikkeusta lukuunottamatta eri asunnot kuin mitä oli Verkarannan näyttelyssä kevättalvella. Näyttelyyn tulee myös osittain eri rintamamiestalot kuin Verkarannassa ja lisäksi muitakin nukkekotimiljöitä. Kannattaa siis käydä katsomassa, kunhan näyttely avataan!

Minun panos tähän näyttelyyn on siis tämä postinkantaja. Googletin millaisia kärryjä tai muita postinkantovälineitä postilaiset käyttävät ja löysin pari kuvaa kärryä työntävästä postinkantajasta. Kärry rakentui Herra Hakkaraisen rasiasta (madallettu), pikkuauton pyöristä, alumiinilangasta, teipistä, liimasta, silkkipaperista, pahvista, maalista ja langasta sekä tietysti liimasta.
Postinkantaja Toivo puettiin tietysti ulkoilutyöasuun, johon olennaisesti liittyvät myös oikeat heijastinnauhat lahkeissa ja hihoissa. Kiitos Hannalle Keuruun leirien hyvistä opeista vaatteiden valmistukseen! Jaloissa Toivolla on kengät, jotka eivät kestä juurikaan lähempää tarkastelua, sillä ne on liimattu suoraan jalkoihin, kun jalat vähän vääntyivät kuumassa uunissa.

Yksi työläimpiä olikin sitten päähineen teko. Yritin ilmeisesti oikoa liikaa ja sehän tarkoittaa, että tehdään monta ylimääräistä mutkaa loppujen lopuksi. Lippis valmistui jonkun muovikupin päälle liimatuista huopakappaleista, lippa on pahvia ja sinistä huopaa. Tässä täytyy mainita, että ehdin jo moneen kertaan etsiä netistä postinkantajan päähineestä kuvaa enkä sattunut sellaista löytämään. Ilo olikin suuri yhtenä päivänä töissä, kun iltapäiväkahvin aikaan satuin katsomaan kadun toiselle puolelle koulun pihalle ja sinne oli juuri postinkantaja viemässä vastaanvanlaisella kärryllä postia ja hänellä oli oranssi lippis päässä! Ratkesi sekin ongelma :)


6 kommenttia:

  1. Hahaa - mainio! Vain ruohonleikkuri puuttuu!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin puuttuu, itsekin tajusin sen kun sanoit! Tosin mä en kyllä ymmärrä, miten nämä kärryjen kanssa kulkijat hoitaisivat sen ruohonleikkuun. Jospa se on niiden autolla ajelijoiden hommia?

      Poista
  2. Toivolla riittää jaettavaa ja säävaihteluitakin näyttelyssä :) Hyvin otit vastaan Hannan vaateopit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kunpa osaisi itsekin yhtä luovasti tehdä vaatteita kuin Hanna tekee, mutta hyvä että edes jotain oppia meni perille :)

      Poista