sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Ostoksia ja lahjoituksia

Pari-kolme vuotta sitten löysin Outokummun kirpparilta pussillisen nukkekotitavaraa hyvin halvalla. Pussissa oli mm. muutama Ari-nukke, joista yksi tuossa sai eilen Joensuussa järjestetyiltä minimarkkinoilta uuden, hienon mekon. Nukkeparka oli tähän saakka ihan ilman vaatteita eikä sitä voi viedä Nellan nukkekotiin Nellan pikkusiskoksi ilman vaatteita, joten ne on joko tehtävä tai ostettava. Mekko siis löytyi valmiina, mutta pikkuhousut pitänee itse väsätä (en voi sanoa "ommella" kun luultavasti käytän liimaa, mutta se jää nähtäväksi). Mekon on tehnyt Tuula Palojärvi ja muitakin kauniita olisi ollut tarjolla, mutta tämä oli mielestäni paras.
Salmisen Tuijan myyntipöydästä löytyi metallinen keinuhevonen, joka varmasti kestää nukkelapsen keinumiset.

Mutta mitä ihmettä tällainen määrä juomaa tekee Heikin ja Alman terassilla?
Jääpala-astiassa olevat tölkit löytyi vaihtotorilta eli ilmaisesta pöydästä, Karjala-mäyräkoira ja Karhu-sikspäkki Leea Lehelmän myyntipöydästä. Leealta ostin myös jo muutamaan kertaan miettimäni mittakulman, joka helpottaa suorien kulmien tekemistä milloin mihinkin rakenneltavaan esineeseen. Toisella puolella on erilaisia mittakaavoja.

Kuistille löytyi kuramatto, se oli pakko ostaa. Jostakinhan se sisustaminen on aloitettava :D

Hoksaatko, mistä tämän kivan naulakon nupit on tehty? Kuvanhan saa suuremmaksi klikkaamalla sitä.

Sain myös kukkia, olen otettu!
Kiitos Aila Latva-Karjanmaa!

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Uusi talo

Siinä se nyt on! Meidän rintamamiestalon piirustuksia mukaillen tehty nukketalo. Jorma Havialle iso kiitos tästä talosta, jossa sähkövalot valaisevat vaikka huone kerrallaan tai miten satun haluamaan niitä laittaa päälle. Jäi tähän vielä paljon mullekin tekemistä, mikä on hyvä juttu. Eipähän pääse tulemaan vapaa-ajan ongelmia :)

Nukketaloa ei pysty tekemään täysin 1:1 taloa vastaavaksi, jos haluaa, että huoneita voi myös sisustaa talon valmistuttua. Kompromisseja on tehty mm. portaikon koossa, muurin sijainnissa ja kuistin koossa. Täytyy nyt vielä kehitellä tuonne askarteluhuoneeseen kunnon alusta talolle.



Talossa ei ole kivijalkaa, koska ajatuksena on ehkä joskus tehdä kellarikerros erikseen. Paino sanalla "ehkä". Kummassakin päädyssä on seinän alaosa irroitettava (kiinnitys magneetilla), että huoneita voi sisustaa. Ylimmässä kuvassa oleva seinusta on saranoitu kahdessa osassa ja kuistin pääsee sisustamaan irrallisen katon kautta. Ylimmässä kuvassa olevan katonpuoliskon voi nostaa avoimeksi ja sitä kautta pääsee sisustamaan yläkerran.